torstai, 16. heinäkuuta 2009

Kesäkuulumisia

Koiraystävien sivut ovat vihdoin viimeisen päälle fiksattuja, joten pääsemme vihdoin aloittelemaan kisautuksen taas. Tosin Seppo käväisi jo tuossa kerran testaamassa agilitylahjojaan eräissä kisoissa, ja vKUMAhan sieltä hienosti tuli - herran ensimmäisestä kilpailusta! Toivottavasti kisaura jatkuu yhtä hyvin kun on alkanutkin.

Meillä on Joanan kanssa myös vireillä oma kisaputki, jossa halukkaat pääsevät kisaamaan yhteensä kahdessatoista lajissa. Valinnanvaraa siis riittää :D Tsekkaa kisasivu tuolta tapahtumasivulta ja osallistu sitten kun kisat löytyvät liittojen kalentereista.

Valitettavasti täytyy todeta, että meidän spinonepentue on jäämässä vain haaveeksi, nimittäin ihmisten kiinnostus rotua kohtaan on aivan nollissa. Jos ei todellista ihmettä tapahdu eli kiinnostunutta ilmaaannu elokuun alkuun mennessä, pentuesuunnitelmat peruuntuvat varmuudella. Harmittavaa vain sitten, kun ei saatu menestyneistä koirista suvunjatkajia. Pennuista puheenollen: meille on tulossa laumanlisäystä: kasvattini Ullakkotontun Bassokitaristin jälkeläinen, narttupentu Maikerin kennelistä saapuu lauman jatkoksemme todennäköisesti elokuussa (:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti